Näyttökuvat

Kuvaus

Matematiikan oppimisen asiantuntijan kehittelemä peli

PELIN IDEA

Pelin tavoitteena on parantaa vähälläkin pelaamisella pelaajaan matemaattista osaamista. Peli keskittyy matematiikan ytimeen: yhtäsuurusmerkkiin ja sen merkitykseen. Peliä pelanneet oppilaat ovat parantaneet suoritustaan merkittävästi matematiikan kokeissa.

IKÄSUOSITUS

Peli on riittävän helppo, jotta jo ekaluokkalainen voi sitä pelata. Aluksi pelissä on vain yhteenlaskua ja pieniä lukuja. Ei kielimuuria eikä vaadi lukutaitoa. Peli kannustaa pelaajaa monimutkaisempaan lukujen ja operaatioiden yhdistelyyn, joten peli opettaa matematiikkaa!

PELIN KESTO

Yhden pelin kesto voi olla vain muutamia minuutteja, joten peli on helposti hyödynnettävissä esimerkiksi kouluissa.

Uutta

Versio 1.4

Lisätty mahdollisuus palata varhaisemmalle tasolle harjoittelemaan

Arviot ja arvostelut

4.4/5
5 arviota

5 arviota

Arwokas

Oivaltamista ilman kiirettä

Monet matikkasovellukset edellyttävät nopeutta, kilpailua ja sorminäppäryyttä. Mathdice on ulkoasultaan kaunis ja ideaa ei tarvitse selitellä. Peli opettaa mielestäni ennen kaikkea yhtäsuuruuden merkitystä. Laskutoimitukseen voi vastata laskutoimituksella tai vastaukseen voi vastata laskulla. Haastetta riittää pelin edetessä aikuisillekin.
Tätä voi pelata vaikka pari minuuttia kerrallaan ja jatkaa myöhemmin, jos peli jää kesken. Vahva suositus myös pohdiskeluun kaverin kanssa. 🤩=🤩

Perusasioiden äärellä

Ilahduttaa ja opettaa!

Peli on ihan loistava lapselle, joka tarvitsee lisää positiivisia oppimiskokemuksia matematiikasta. Sinnikkyyden lisääntyminen ja matemaattisten yhteyksien huomaaminen ilahduttavat sekä oppijaa että opettajaa. Peli on supernopea omaksua ja sopii mainiosti välipalatehtäviin.

tupu 4838

Sopii myös senioreille

Peli on helppo aloittaa ja pelata. Pelissä on hyvä se, että sitä voi pelata omaa tahtia eikä pelin määräämää. Kun pelin keskeyttää, se jatkuu seuraavalla kerralla sillä tasolla, mihin olet päässyt. Kun olen pelannut korkeimmalle tasolle asti, olen aloittanut pelin uudelleen alusta. Itse olen pelannut peliä, kun olen joutunut odottamaan esim. auton ollessa huollossa.

Apin tietosuoja

Kehittäjä (AleaMath) ei ole antanut Applelle tietoja tietosuojaan ja tietojen käsittelyyn liittyvistä käytänteistään. Katso lisätietoja kehittäjän tietosuojakäytännöstä.

Tietoja ei ole annettu

Kun kehittäjä toimittaa seuraavan appipäivityksen, sen on annettava tietosuojaa koskevat tiedot.

Tuetut toiminnot

  • Perhejako

    Jopa kuusi perheenjäsentä voi käyttää tätä appia, kun Perhejako on käytössä.

Muita tältä kehittäjältä

Saatat pitää myös näistä