Myyrän mielikasvikset 4+

Hehto Oy

Suunniteltu iPadille

    • 4,7 • 3 arviota
    • Ilmaiset

Näyttökuvat

Kuvaus

Helsingin yliopiston Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osaston tutkimusryhmä kehittää Euroopan Innovaatio- ja teknologiainstituutin (www.eitfood.eu) rahoituksella päiväkotiympäristöön sopivaa pelisovellusta, jonka tarkoitus on lisätä kasvisten hyväksyttävyyttä lasten keskuudessa. Tavanomaisista peleistä poiketen peli on pyritty rakentamaan niin, että se tukee lasten itsesäätelyä ja mielihyvän viivästyttämistä. Peliä kehittää Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä pelillistämiseen erikoistunut ohjelmatoimisto NordicEdu Oy.

Sovellus jakautuu neljään vuodenaikaan, joista kukin jakautuu puolestaan kolmeen eri osioon: aikuisen ohjaamaan kasviksiin tutustumiseen, kasvisten maisteluiden kirjaamiseen (maistelupankki) ja Myyrän maailmassa vapaasti pelattaviin minipeleihin. Tutustuttavaksi valitut kasvikset on jaettu satokauden mukaan vuodenaikoihin. Kuhunkin vuodenaikaan kuuluu kuusi kasvista, jotka löytyvät Myyrän maailmasta. Kasviksen kuvaa painamalla aukeaa aikuisen ohjattavaksi tarkoitettu oppimisosio, jossa keskustellaan kasviksesta, tutustutaan kasviksen ominaisuuksiin erilaisten tehtävien avulla ja leikitään.

Useat sovelluksen tehtävät voi tehdä koko ryhmän kanssa, mutta osa luonnistuu paremmin pienryhmissä. Tarkempia ohjeita sekä lisämateriaaleja on koottu opettajan oppaaseen, jonka pdf-version voit ladata täältä.

Uutta

Versio 1.0.2

Improved translations

Arviot ja arvostelut

4,7/5
3 arviota

3 arviota

pellehermmannkki

aivan paras huom olen original nandie

siis tämä kehittää meidän pienien taaperoiden päätä ja luo hyvän mielikuvituksen!😆

moivaankaikkipeput

Iha jees

Saan rahaa laittomasta asemyynnistä

Apin tietosuoja

Kehittäjä (Hehto Oy) ilmoitti, että apin tietosuojakäytänteet voivat sisältää tietojen käsittelyä alla kuvatulla tavalla. Katso lisätietoja kehittäjän tietosuojakäytännöstä.

Tietoja ei kerätä

Kehittäjä ei kerää mitään tietoja tästä apista.

Tietosuojakäytänteet voivat vaihdella esimerkiksi käyttämiesi ominaisuuksien tai ikäsi mukaan. Lisätietoja

Muita tältä kehittäjältä

Molla
Koulutus
Pikkuyrittäjät
Koulutus
Fume
Pelit
Mina ja Unien Maa
Pelit

Saatat pitää myös näistä

Ensisanat
Koulutus
Moka Mera Emotions Finland
Koulutus
ÄlläTreeni
Koulutus
Ärräpaja
Koulutus
Emill
Koulutus
Jamkids Musiikkimaailma
Koulutus