
Oma Helen 4+
Energia-asiat helposti haltuun
Helen Oy
-
- Ilmaiset
Näyttökuvat
Kuvaus
Oma Helen on helppo kanava omien energia-asioiden hallinnointiin. Se tarjoaa kätevästi mielenkiintoisia huomioita energiadatasta sekä kaikki oman asiakkuuden perustiedot. Oma Helen palvelee aluksi Helenin sähköasiakkaita, tulevaisuudessa kaikkia energiadatasta ja -palveluista kiinnostuneita.
Uutta
Versio 2.5.1
Lisätty Helenin uudet asiakaspalvelunumerot asioinnin helpottamiseksi.
Parannuksia Helen Fiksu -sähkön käyttäjille.
Arviot ja arvostelut
Käyttökokemus
Yksinkertainen asia on saatu tehtyä varsin monimutkaisesti, onko yritettyä hakea kuuta taivaalta?
Poistaa pallot ja käyttäkää Apple/Googlen ohjeistuksen mukaisia elementtejä. Miettikää jos whatsapissa olisi kaikki toiminnot pallojen ja muiden epämääräisten elementtien alla 😅
Visuaalisuuden avulla ei valitettavasti käyttökokemusta paranneta. Eli perus navigaatio kuntoon ja sitten vasta pienet visuaaliset jutut mukaan. Virheitä tulee myös varsin monessa kohtaa. Etusivulta navigoida pallon kautta toiselle välilehdelle 😁
Graafi
Selitteiden mukaan graafilta pitäisi näkyä mm. Ostettu, Tuotanto omaan käyttöön ja Ylituotantoa myyty. Noista kahta muuta kyllä esiintyy, mutta tuotantoa omaan käyttöön ei lainkaan? Mitenköhän tätä kuviota pitäisi tulkita?
Kehittäjän vastaus ‚
Hei,
Tuotanto omaan käyttöön näkyy jos paneeleissa on Fronius- tai Sungrow-invertteri. Mikäli näin on eikä oma tuotanto kuitenkaan näy, pyydän ottamaan yhteyttä Helenin asiakaspalveluun, jotta he voivat tarkistaa että aurinkopaneelien tiedot ovat oikein asiakastietojärjestelmässä.
Ystävällisin terveisin,
Oma Helen -tiimi
Parannettavaa löytyy
- Edellisen vuorokauden sähkönkulutuksen määrän päivittyminen näkyville kestää kauan ja tapahtuu melko satunnaisiin aikoihin (yleensä data on saatavissa vasta seuraavan aamupäivän aikana).
- Sähkönkäyttödata näkyy päivittymisen jälkeen epäjohdonmukaisesti. Edellisen vuorokauden käyttödata saattaa olla näkyvissä kuukausinäkymässä mutta ei viikkonäkymässä.
- Hyvin epäluotettava: Välillä hyytyy virheeseen dataa ladattaessa käynnistettäessä, välillä koko kuukauden sähkönkäyttödata on (väliaikaisesti) hävinnyt.
- Sähkönkäyttödataa usein puuttuu muutamien tuntien ajalta. Välillä väliaikaisti, välillä pysyvästi.
- Miksi punainen virhebanneri pitää näyttää JOKA KERTA vaikka sen olisi jo kertaalleen nähnyt ja sulkenut? Miksi sen pitää olla tab barin päällä niin että se estään tabien käytön? Miten voi joka käyttökerralla olla jotain joka on mennyt pieleen?
Kehittäjän vastaus ‚
Hei,
Kiitos palautteestasi. Kulutuslukemat tulevat sähköverkkoyhtiöiltä ja eri verkkoyhtiöt toimittavat tiedot eri viiveillä. Pääsääntöisesti tiedot saadaan 1-2 vuorokaudessa. Tiedot esitetään asiakaskanavassa heti kun ne ovat saatavilla.
Viime aikoina useat taustajärjestelmäpäivitykset ovat vaikuttaneet sovelluksen käytettävyyteen. Pyrimme ajoittamaan päivitykset yöaikaan, jotta ne häiritsisivät käyttöä mahdollisimman vähän.
Ystävällisin terveisin,
Oma Helen -tiimi
Apin tietosuoja
Kehittäjä (Helen Oy) ilmoitti, että apin tietosuojakäytänteet voivat sisältää tietojen käsittelyä alla kuvatulla tavalla. Katso lisätietoja kehittäjän tietosuojakäytännöstä.
Sinuun yhdistetyt tiedot
Seuraavia tietoja voidaan kerätä ja ne voidaan yhdistää henkilöllisyyteesi:
- Omat yhteystiedot
- Käyttäjäsisältö
- Tunnisteet
Sinuun yhdistämättömät tiedot
Seuraavia tietoja voidaan kerätä, mutta niitä ei yhdistetä henkilöllisyyteesi:
- Käyttötiedot
- Vianmääritystiedot
Tietosuojakäytänteet voivat vaihdella esimerkiksi käyttämiesi ominaisuuksien tai ikäsi mukaan. Lisätietoja
Tiedot
- Toimittaja
- Helen Oy
- Koko
- 70,9 Mt
- Kategoria
- Apuapit
- Yhteensopivuus
-
- iPhone
- Vaatii käyttöjärjestelmäversion iOS 12.0 tai uudemman.
- iPad
- Vaatii käyttöjärjestelmäversion iPadOS 12.0 tai uudemman.
- iPod touch
- Vaatii käyttöjärjestelmäversion iOS 12.0 tai uudemman.
- Kielet
-
suomi‚ englanti‚ ruotsi
- Ikäraja
- 4+
- Tekijänoikeus
- © 2021 Helen Oy
- Hinta
- Ilmaiset