Pikku Kakkosen Eskari

Education

Free

PIKKU KAKKOSEN ESKARI Pikku Kakkosen Eskari -sovellus on suunniteltu esiopetusikäisille lapsille yhteistyössä eri alojen ammattilaisten sekä pedagogien kanssa. Se täydentää Pikku Kakkosen digitaalisen leikin palveluja. Eskari-sovelluksen parissa lapsi pääsee loistamaan taidoillaan ja oppimaan uutta omalla tasollaan tavoitteellisesti ja hauskasti. Pikku Kakkosesta tuttu Reppu-Heppu ja hänen uudet eskarikaverinsa kannustavat leikkiin. Pikku Kakkosen Eskarissa pelaillaan ja leikitään esiopetuksessakin eteen tulevien aiheiden parissa. Sisällöt on toteutettu niin, että lukutaidoton lapsi voi käyttää niitä itsenäisesti ja omaan tahtiin. Sovellus tulee täydentymään useilla erilaisilla sisältökokonaisuuksilla, joista ensimmäisenä on lukivalmiudet. LUKIVALMIUDET Niilo Mäki Instituutin kanssa yhteistyössä toteutetussa lukivalmiuksiin liittyvässä kokonaisuudessa pääset kirjainten maailmaan. Leikin kautta tutustutaan sanoihin, kirjainten ja äänteiden yhteyksiin ja tavuihin. MUSIIKKI Big Ear Gamesin musiikkikokonaisuudessa pääset tuttujen laulujen avulla tutustumaan sävelasteikkoihin, rytmeihin, melodioihin ja harmoniaan. Sekvensserillä voi tehdä omaa musiikkia ja päästää luovuuden valloilleen. MATEMATIIKKA FT Jenni Vartiainen on toiminut pedagogisena asiantuntijana matematiikkakokonaisuudessa. Peleissä pääset harjoittamaan hahmottamista ja kokeilemaan lajittelua, vertailua ja sarjoittelua sekä tutustumaan lukumääriin, numeromerkkeihin, hajotelmiin, lukujonoihin sekä yhteen- ja vähennyslaskuihin. ENGLANTI Niilo Mäki Instituutin kanssa yhteistyössä toteutetussa englannin kielen kokonaisuudessa tutustut kielen perussanastoon ja pääset harjoittelemaan eri sanaluokkien yhdistelyä monipuolisesti. KOODAUS FT Jenni Vartiainen on toiminut pedagogisena asiantuntijana koodauskokonaisuudessa. Koodauksessa tutustut monipuolisesti algoritmisen ajattelun perusteisiin ja pääset harjoittelemaan muun muassa algoritmien luomista, ongelman pilkkomista osiin ja virheen löytämistä. KIELIKASVATUS Red Stage Entertainmentin kanssa yhteistyössä toteutetussa Kielikasvatus-kokonaisuudesssa kielipedagogiikan asiantuntijoina ovat toimineet FM Outi Verkama ja FM Raisa Harju-Autti. Kielikasvatuksessa tutustut eri kielten sanoihin piilokuvien avulla. Sanakirja-osiossa voit kuulostella eri sanoja eri kielillä. Kielinä pelissä ovat saksa, espanja, ranska ja suomi. TÄHTITIEDE Tähtitiede on tutkimusmatka avaruuteen, joka saa lapsen innostumaan avaruuden loputtomasta ihmeellisyydestä. Tähtitiede tutustuttaa lapsen aurinkokuntamme planeettoihin ja mittasuhteisiin. Kokonaisuuden asiantuntijana on toiminut apulaisprofessori Mikael Granvik. ANATOMIA Lähde tutkimusmatkalle ihmiskehoon ja tutustu miten ihmiskeho toimii ja mitä ihon alla on. Asiantuntijoina ovat toimineet biologian didaktiikan yliopistonlehtorit Arja Kaasinen sekä Elina Särkelä, ja biologian ja maantieteen lehtori Eija Kujansuu. TURVALLISUUS JA YKSITYISYYS Sovellukseen luotujen profiilien tiedot tallentuvat ainoastaan sille laitteelle, jolle sovellus asennetaan. Tietoja ei missään vaiheessa tallenneta Ylen järjestelmiin. Sovelluksen käyttöä mitataan anonyymisti yksityisyydensuojaa kunnioittaen. Ylen tietosuojalauseke löytyy täältä: https://yle.fi/aihe/yleisradio/tietosuojalauseke HALUAMME KEHITTYÄ Kehitämme Pikku Kakkosen Eskari -sovellusta jatkuvasti. Otamme mielellämme vastaan palautetta, jonka avulla voimme rakentaa entistä toimivampaa ja innostavampaa kokonaisuutta. Palautetta voi lähettää osoitteeseen pikkukakkonen@yle.fi. Pikku Kakkosen Eskarin tuki: https://yle.fi/aihe/eskari-sovellus-ukk

  • 5.0
    out of 5
    1 Ratings

Pikku Kakkosen Eskarissa on nyt uutena sisältönä anatomia! Lähde tutkimusmatkalle ihmiskehoon ja tutustu miten ihmiskeho toimii ja mitä ihon alla on. Ihmeellisiä tutkimusmatkoja Pikku Kakkosen Eskarin parissa!

The developer, Yleisradio Oy, indicated that the app’s privacy practices may include handling of data as described below. For more information, see the developer’s privacy policy .

  • Data Not Linked to You

    The following data may be collected but it is not linked to your identity:

    • Usage Data
    • Diagnostics

Privacy practices may vary, for example, based on the features you use or your age. Learn More

The developer has not yet indicated which accessibility features this app supports. Learn More

  • Seller
    • Yleisradio Oy
  • Size
    • 454.9 MB
  • Category
    • Education
  • Compatibility
    Requires iOS 12.0 or later.
    • iPhone
      Requires iOS 12.0 or later.
    • iPad
      Requires iPadOS 12.0 or later.
    • iPod touch
      Requires iOS 12.0 or later.
  • Languages
    • English
  • Age Rating
    4+
  • Copyright
    • © 2025 Yleisradio Oy